torstai 27. helmikuuta 2014

Pitaleipiä kikherneillä ja muilla lisukkeilla

Perjantaisen vapaapäivän ratoksi ajattelin tehdä pitaleipiä kikhernepihveillä. Kikhernepihveiksi sanon näitä falafelien sijaan sillä nämä ei ihan oikeaoppisia falafeleja ole. Lisukkeeksi esimerkiksi tabboulehia, minttuista jugurttikastiketta, avokadoa ja halloumia. Runsaasti korianteria, lehtikaalta ja paprikaa. Kuvat 
jäi valitettavasti ottamatta kun nälkä kasvoi niin suureksi. Ehkä teen näitä taas pian lisää kuvien kera. 


Pitaleivät tein Maku.fi:n ohjeella

8 kpl


3 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rklöljyä
7 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy sekä jauhot vähitellen. Alusta taikina kimmoisaksi ja sileäksi.
Jaa taikina jauhotetulla leivinpöydällä kahdeksaan osaan. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kohota niitä peitettyinä 20 minuuttia.
Vuoraa kaksi peltiä leivinpapereilla ja ripottele niille jauhoja. Jauhot estävät leivän tarttumisen paperiin, ja ne pääsevät vapaasti paistumaan ontoiksi. Kauli taikinapallot Ø noin 15 senttisiksi pyörylöiksi ja nosta kummallekin pellille neljä pyörylää. Peitä liinalla ja anna kohota puoli tuntia.
Kuumenna uuni 275 asteeseen. Paista pitaleipiä noin 7 minuuttia, yhtä pellillistä kerrallaan. Harjaa valmiista leivistä ylimääräiset jauhot pois.

Kikhernepihvit
Tölkki kikherneitä
Pieni pala kuivahtanutta leipää
Loraus oliiviöljyä
Suolaa
Paprikajauhetta
Juustokuminaa
Korianteria
1 Muna
Kookosöljyä paistamiseeen

Murenna leipä kulhoon tai blenderiin ja lisää öljyä ja mausteet. Anna liota hetki ja surraa sitten muusiksi. Lisää kikherneet ja surraa taas tasaiseksi. Lisää lopuksi vielä muna ja sekoita kunnolla. Laita jääkaappiin tasoittumaan kunnes muna on imeytynyt massaan. Muotoile pieniksi pihveiksi tai pulliksi. 
Paista kuumalla pannulla runsaassa kookosöljyssä. 

Tabbouleh
Keitä hirssisuurimoita kasvisliemessä. Anna jäähtyä. Silppua punasipulia, tomaatteja ja kurkkua sekä minttua ja lehtipersiljaa. Sekoita ainekset keskenään ja mausta sitruunalla, suolalla ja pippurilla. 

Rapukeitto

Viimeisinä päivinä ennen palkkapäivää on hyvä tyhjentää kaapin jämiä. Pakkasesta löytyi katkarapuja, kuivakaapista nuudeleita ja misokeittojauhetta ja jääkaapista curry- ja sitruunaruohotahnaa. Näistä syntyi mausteinen katkarapunuudelikeitto. Kuvan oton jälkeen heitin sekaan muuten vielä seesaminsiemeniä, oli hyvää.


Mausteinen katkarapunuudelikeitto

Nuudeleita
Katkarapuja
Misokeittojauhetta
Currytahnaa
Sitruunaruohotahnaa
Norilevähiutaleita
Chiliä
Valkosipulia
Seesamsiemenöljyä
Kookosöljyä
Seesaminsiemeniä

Keitä nuudelit misokeittojauheen kera kypsiksi. Kuullota valkosipulia, chiliä ja inkivääriä hetki kookosöljyssä. Lisää teelusikalliset kumpaakin tahnaa sekaan. Lisää sulaneet katkaravut ja kypsennä hetki. Kaada katkaravut liemen sekaan ja sekoita. Kaada lautaselle ja tipottele pari tippaa seesamsiemenöljyä ja ripottele norilevähiutaleita ja seesaminsiemeniä vielä päälle.



torstai 20. helmikuuta 2014

Tomaattinen kana-chorizokeitto

Tätä tein kun Pulled Porkista jääneet tomaattisoosit piti hyödyntää johonkin. Chorizokeitto oli pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa ja ruokakaupassa sain idean lisätä vielä broileria. Luista kun saa hyvän liemen keitettyä. Jos sinulla ei nyt satu tota mun ohjeen tomaattisoosia olemaan jostain ihmeen syystä valmiina, niin varmasti asian ajaa myös perus tomaattipyree ja sit chiliä ja valkosipulia ja yrttejä sekaan reilulla kädellä. Keiton jujuna on olla ihanan pikantti ja mausteinen, ei kuitenkaan liian tulinen. Lisukkeeksi suosittelen paahdettua maalaisleipää ja päälle reilusti korianteria. 




Tomaattinen kana-chorizokeitto

Kaksi broilerinkoipea paistettuna ja revittynä
Chorizomakkaraa
2 dl Tomaattisoosia
Porkkana
Purjoa
Vihreitä papuja
Kolme perunaa
Suolaa
Pippuria
Laakerinlehtiä


Aloita paistamalla koipia suolan ja pippurin kera uunissa. Kun ovat kypsiä niin revi lihat irti ja heitä luut kattilaan, keitä luita noin tunti. Lisää suolaa ja pippuria, laakerinlehtiä ja vaikka vihanneksen jämiä jääkaapista tai pakkasesta. Siivilöi luut ja vihannekset, muista kaataa liemi toiseen kattilaan eikä lavuaariin (mun pahin pelko et joskus ajatuksissani näin mokaan!) Lisää liemeen paloitellut perunat ja porkkanat ja tomaattisoosi. Lisää hetken päästä vielä vihreät pavut ja purjo. Lisää pottujen kypsyttyä vielä kanat ja paloiteltu chorizo. Maistele, lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. 

lauantai 8. helmikuuta 2014

Perjantai-illan Pulled Pork

Eilen tuli syötyä töissä huonosti ja töiden jälkeen kävin kaupassa nälkäisenä. Virhe. Sain loistoidean että teen itselleni Pulled Porkia ja leivon itse hampurilaissämpylöitä. En tietenkään ostanut mitään välipalaa ja aloj kotiin päästyäni hommiin. Olen ennenkin tehnyt tätä ruokaa, mutta jostain syystä en ollenkaan ajatellut asiaa pidemmälle. Neljän tunnin päästä maha kurni, possu oli edelleen uunissa ja sämpylät kohoamassa. E siis mitään pikaruokaa, tehkää itse viikonloppuna kun on oikeasti aikaa ja syökää jotain kevyttä välipalaksi.

Pulled Porkista näyttäisi olevan liikkeellä erilaisia ohjeita, itse olen soveltanut paria ohjetta. Itse en mausta lihaa ennen paistamista kovinkaan kummoisesti sillä tykkään tehdä itse BBQ-kastikkeen joka tuo kyllä makua purilaiseen. Väliin vielä vähän itsetehtyä paahdettua sipulia, majoneesia ja kunnon cheddaria. Ehkä jotain vihreteäkin jos haluaa. Mun uuni on vähän erikoinen outoine lämpöasteineen joten mää sovellan aika kovastikin näissä paistojutuissa. Mulla ei siis oo perinteistä 50-300-astetaulukkoa vaan 1-3. 



Pulled Pork

Possun kasleria tai lapaa. 
Suolaa
Pippuria

Ota liha huoneenlämpöön tunniksi ennen paistamista. Suolaa ja pippuroi liha. Käytä pannun kautta niin että pinta ruskistuu nätisti. Laita liha paistopussiin ja uunivuokaan. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 40 min. Laske lämpötilaa noin 100-asteeseen, poista paistopussi ja ota talteen pussiin kerääntynyt neste. Paahda lihaa kunnes se murenee haarukoidessa. Jos käytät paistomittaria niin mittarin lämpötilan tulisi kai olla 87-89 asetta. 



Chipotletomaattisoossi
Säilykechipotleja
Säilyketomaatteja
Ripaus suolaa
Ripaus sokeria tai cokista
Valkosipulia maun mukaan
Desi vettä

Silppua valkosipuli, itse silppusin 3 kynttä. Heitä kattilaan 1/3 chipotlepurkista ja säilyketomaatit, vesi, valkosipulit, ripaus suolaa ja sokeria/loraus cokista. Keitä kokoon samalla kun possu on uunissa.



Paahdettu sipuli

Sipulia
Vehnäjauhoja
Sokeria
Suolaa
Voita

Silppua sipuli tasaiseksi silpuksi. Laita sipulit kannelliseen rasiaan, lisää ripaus suolaa ja sokeria sekä vehnäjauhoja niin että kaikki sipulit jauhoontuu. Laita kansi kiinni ja sekoita.

Kuumenna voi pannulla, rasvaa saa olla reilusti jotta sipulit paistuvat ruskeiksi. Paista sipuleita kuumalla pannulla niin kauan että ne ovat ruskeita ja rapeita. 



Sämpylät tein Kolun Eevan ohjeella

Hampurilaissämpylät (4 kpl)
1 dl vettä (42′C)
2 rkl maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1 1/2 rkl pehmeää voita
voiteluun muna ja tilkka vettä
päälle seesaminsiemeniä
Yhdistä lämmin vesi, maito, hiiva ja sokeri. Anna seistä n. 5 minuuttia.
Vatkaa muna kevyesti (ihan käsivatkaus riittää).
Yhdistä kulhossa jauhot ja suola. Nypi voi joukkoon niin että saat aikaiseksi pieniä muruja. Lisää joukkoon vesi-hiivaseos sekä kevyesti vatkattu muna. Sekoita puuhaarukalla taikinaksi.
Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 8-10 minuuttia, kunnes taikinasta tulee sileää ja elastista. Taikina on tahmaista, joten voit joutua lisäämään hiukan jauhoja vaivaamisen helpottamiseksi. Muista kuitenkin, että mitä vähemmän jauhoja lisäät, sitä ilmavampia sämpylöitä saat -- älä siis lisää jauhoja liian herkästi vaikka löysä taikina hiukan koetteleekin hermoja.
Pyörittele taikina palloksi ja siirrä peitettynä kohoamaan lämpimään, ei-vetoisaan paikkaan. Kohota kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, n. 1-2 tuntia.
Leikkaa kohonnut taikina 4 osaan ja pyörittele jokainen osa sämpyläksi. Sämpylät kannattaa pyöritellä suoraan leivinpaperilla vuoratulle pellille, sillä pyörittelyn jälkeen niitä on vaikea enää siirrellä. Hampurilaissämpylöistä kannattaa mieluummin tehdä vähän litteämpiä ja vastaavasti leveämpiä kuin tavallisista sämpylöistä tai pullista, ei ihan pallon mallisia. Näin purilaisia on huomattavasti helpompi syödä.
Kohota sämpylöitä liinan alla vielä toiset 1-2 tuntia. Voitele kohonneet sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla, johon on lisätty loraus vettä. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.
Laita uunin alatasolle uunivuoka, jossa on muutama desi vettä. Tämä pitää uunin sopivan kosteana. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Paista sämpylöitä n. 10-15 minuuttia uunin keskitasossa, kunnes ne ovat kauniisti kohonneet ja ruskistuneet.
(http://blogit.mtv.fi/voisilmapelia/2010/01/03/vihdoin-eli-maailman-parhaat-hampurilaissampylat/)

tiistai 4. helmikuuta 2014

EAT, ENJOY, LOVE, NO REGRETS.


Täällä ollaan taas. Tästä lähin ajattelin keskittyä ruokaan, tuohon suurimpaan rakkauteeni. Remppakämppä on myyty, vaihettu maisemaa usean sadan kilometrin päähän. Uusi vuosi, uusi elämä, uudet kujeet mutta silti melkein sama neiti. 

-Henna

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Helmikuun lempparit

?

 http://bobedre.dk/galleri/boliger/strataekt-idyl-ombygget-til-moderne-familieliv?page=6

Styling: Minna Granström / Mindre

Photo by Johanna Myllymäki. From Avotakka magazine 1/2013.

?

maanantai 19. marraskuuta 2012

Possupata

Mies toi eilen kauppareissulta edullista possua. Luineen ja rasvoineen. Toivoi jotain hyvää. Aamulla paloittelin possun ja keitin luista porkkanan ja sipulin kera liemen (reilusti suolaa, pippuria ja laakerinlehtiä myös). Läskin paistoin pannulla ja heitin sekaan lihapalat, pikkusen chorizomakkaraa ja lehtikaalia. Nopea ruskistus ja liemen kera pataan, ne keitetyt porkkanat ja sipulit myös. Ainiin ja vähän jotain tulisuutta voi lisätä, itse heitin sekaan chipotleja jotka oli jäänyt jääkaappiin viime tortillakesteiltä. Tavallinen chilikin voisi olla hyvä. Luut kannattaa heittää kans pataan, ne tuo vaan makua ja niistä irtoava liha on ihanaa. Laitoin uunin sadalle asteelle ja lähdin lounaalle kaverin kans, kotona ootti parin tunnin päästä pala taivasta. Me syötiin tätä lohkopottujen kera, riisikin voisi sopia.